tiistai 30. huhtikuuta 2013

Päivä 120

Kuva 120

Meinasin ensin kuvata meidän pihalta löytyneitä korvasienenalkuja (olivatpas ällön näköisiä!), mutta sitten bongasin vesipisaroita.



lauantai 27. huhtikuuta 2013

Päivä 117

Kuva 117

Timo on joskus pätkäissyt myrskyssä kaatuneen puun, ja tänään bongasin siitä hassuja värejä.
 

torstai 25. huhtikuuta 2013

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Päivä 112

Kuva 112

Kävin kurkkaamassa sulanutta kasvimaata, ja mitäs ihmettä? Siellä sinnittelee jo persiljaa! :D



sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

perjantai 19. huhtikuuta 2013

torstai 18. huhtikuuta 2013

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Päivä 107

Kuva 107

Ja takaisin Suomen "kevääseen". 18 astetta vähemmän lämpöä ja jäätä ja lunta vähän joka kolossa.


tiistai 16. huhtikuuta 2013

maanantai 15. huhtikuuta 2013

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Päivä 104

Kuva 104

Berliinin läntisen puolen eläintarhassa näkyi tämmöinen veikeä haikara.


lauantai 13. huhtikuuta 2013

perjantai 12. huhtikuuta 2013

torstai 11. huhtikuuta 2013

Päivä 101

Kuva 101

Meidän pihan kuivuneen ruohon keskeltä löytyy myös vihreitä ruohontynkiä.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

perjantai 5. huhtikuuta 2013

tiistai 2. huhtikuuta 2013